perjantai 26. helmikuuta 2016

Yhdet vielä tätä

 
Melkein gramman päälle sain nyt tämän keltaisen langan käytettyä. Toisen sukan kärkeä neuloessani jännitinkin, että miten ihmeessä saan sen riittämään, mutta kyllä se riitti.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lomasukkia

 
Loma on mennyt mukavasti ja vielä sitä on jäljelläkin ihan mukavasti. Tänään  on loman puoliväli.
Edelleen kulutan kirkkaita Regioita. Tässä vähän erilainen sukkamalli. Olen ihan piirrellyt ruutusuunnitelmia värikynillä. Se on kivaa hommaa!

 
Olen tykästynyt kyllä tuohon tiimalasikantapäähän. Kirjoneuleessa se antaa ihan uusia mahdollisuuksia, kun kirjoneulekuvio ei mene "rikki" kantapään jälkeen. Silti en vieläkään ole ihan tyytyväinen sen tekniseen hallintaa(ni). Vaikka miten kiristän, niin aina siinä kiilan taitteessa on jonkinlainen ärsyttävä reikä, joita sitten paikkailen lankoja päätellessä. Pitää varmaan vielä enemmän kiristellä!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ärtsypinkit teinisukat

 
Olen kuluttanut pois Regia Active-lankoja. Vähän edellisen mallilla neuloessani suunnittelin tälläiset.
Jollakin tavalla nyt miellyttää nyt kovin nämä selkeän yksinkertaiset mallikuviot.

 
Regia Activen väreissä on paljon neonvärejä. Johtuneeko siitä, että langassa on akryylia.
Koulussa näytin näitä teinitytöille. Olivat ihan ihastuksissaan näihin ja olisin näitä tilauksesta saanut neuloa heti parille luokalle. Kyllä se pinkki kolahtaa tyttöihin, ainakin lähes kaikkiin.

 
Vieläkin näitä lankoja piisaa. Näille sukille tuli painoa 109g.

 
Loppuviikolla iski nuha, mutta työt selvitin kyllä ihan loppuun ja nyt sitten onkin lomaa viikko.

 
Ihanaa, saa olla kotona ja huilailla. Minulle parasta lepoa on neuloa ja värittää neuloessani näitä sukkia- ne suositut värityskirjat jätän muiden väritettäväksi!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Sitruunan hapokasta

 
Lauantaina ja sunnuntaina tuli katsottua muutama mukava telkkariohjelma poikineen.

 
Siinä ohessa kulutin Regia Active- lankoja.

 
Tykkään näistä. Näissä on kyllä lakritsaa ja sitruunaa, eikö vain! Se, että onko enemmän sitruuna- vai lakritsahappoa onkin sitten makuasia. Melkein jo närästää...

 
Malli syntyi ihan siinä tehdessä. lankaa näihin meni 109g. Lankojen kulutus vuoden alusta lähentelee jo puoltatoistakiloa!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

perjantai 12. helmikuuta 2016

Kirjavaa

 
Tässä iloiset sukat. Kirjoneuleita yhdistelin vähän miten sattui. Oikeastaan innoittajana oli ensimmäisen Novitan sukkalehden kirjoneulesukat, vaikka siitä mallista näissä on vain muutama kirjoneuleraita.

 
Lankana näissä on Seitsemän veljestä-lankaa.

 
Olen viimeaikoina tykästynyt tiimalasikantapäähän. On mukava, kun siinä kirjoneuleraidat jatkuvat samalla silmukkamäärällä kantapään jälkeen.


tiistai 9. helmikuuta 2016

Vanttuut


Tässä vuoden vaihteessa neuloin vanttuut välityönä. Meillä täällä Porissa nämä on vanttuut, ihan suoraan ruotsinkielestä tullut nimitys näille kädenlämmittimille.


Kiva yksinkertainen malli; näissä ei kauaa nokka tuhissut!



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pisteitä

 
Nämä Dither-tyyppiset valmistuivat jo pari viikkoa sitten, Kävin ne tänään kuvaamassa ulkona. Lumet sulavat vauhdilla, kuva kertookin sen.
 
 
Dither on minun ehdotottomia sukkasuosikkejani, mutta nämä tein ihan itse katselemmalla erilaisia pikselöintejä netissä,  täältä löytyy neuleisiin sovellettavia pisteytyksiä.


 
 

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Muitaihaniatalvisukat

 
Eilen sain valmiiksi yllättävän kauan kestäneen sukkaprojektin. Ohjeet löytyy täältä Muitaihania-blogista. Nämä meni purkuun jo puolessavälissä, koska en ollut väreihin tyytyväinen. Enkä vieläkään ole ihan täysin.

 
Vähän raskas väritys, mutta eipä voi mitään. En ole oikein beigetyyppiä, ehkäpä siinä se juttu mikä mielestäni mättää.

 
Malli oli kivan mielenkiintoinen ja hiukan erilainen, moderni. Ihan aloittelijan sukkamalli tämä ei ole, koska siinä on tosi pitkiä langanjuoksuja, eli vaatii lankojen sitomista. Etteivät langat tartu varpaisiin sukkia jalkaan vetäessä.  Minun jalkoihini nämä ovat liian kireät, mutta sopivat varmaan vähän hoikkakoipisimmalle.